TEEMA RS MUSAIHME:
Äitini on suomalainen. Hän tulee Vaasasta ja hän muutti Ruotsiin, koska tunsi tarvetta päästä pois. Hän on lähtöisin aika köyhästä perheestä, jota hän elätti - teki päivät töitä ja lauloi illat. Hän esiintyi vokalistina eri orkestereissa; olen nähnyt Vasabladetin lehtileikkeitä. Repertuaariin kuului jazz, iskelmät ja suomalainen tango.
Suomessa viettämistäni kesistä muistan aivan erityisesti isoäitini. Hän oli kaikella tavalla valtavan turvallinen, päättäväinen ja ihana. Hän kohteli minua tosihienosti. Minulla oli tapana painautua hänen rintaansa - hänellä oli suuret rinnat (nauraa) - ja sanoa, että kuuntelen stereoita, kun hän lauloi minulle. Myös Suomenlaivat ovat jättäneet minuun jälkiä, enimmäkseen vain myönteisiä.
Kun kasvaa suomalaisen tangon myötä kuten minä ja siinä sivussa tietysti myös popkulttuurin – rakastin Erasureta ja rakastan yhä – antaa tällainen kasvuympäristö jonkinlaista painokkuutta, jonkinmoista kohtalon kylläisyyttä. Olen valtavan rehellinen, en teeskentele musiikin suhteen. Minusta tämä piirre kuuluu jollakin tapaa suomalaisuuteen. Minulla on pakottava tarve laulaa.
Minun sukupolvella ei ollut vaikeuksia maahan sopeutumisessa. Mutta olet heti outo lintu, jos vanhempasi puhuukin murtaen ruotsia. Muutimme kylään, joka sijaitsee Ången ja Sundsvallin välillä ja siellä äitiä kutsuttiin ”torpan suomalaiseksi” ja minua hänen tyttärekseen.
Enpä tiedä, olisikohan sitten pelkkää sattumaa, että meillä monella nuorella artistilla pyyhkii juuri nyt hyvin? On kuitenkin selvää, ettei jantenlaki jyllää Suomessa, ei ainakaan siinä määrin kuin täällä. Olen kasvanut ajatukseen, että saan sanoa: Olen julman hyvä laulaja. Äitini ei suuttunut, kun keskeytin koulunkäynnin ja panostin musiikkiin, päinvastoin hän tuki minua. Uskon, että sillä oli oma merkityksensä.
Monet kuuluvat työväenluokkaan ja he ovat nähneet, että elämässä voi menestyä vähemmälläkin rahalla. Olen aina ottanut päivän vastaan sellaisena kun se tulee. Olen tätä nykyä yksinhuoltajaäiti, teen töitä ja yritän samaan aikaan hoitaa karrieeriani.
Anna Maria Espinosa, s. 1979, asuu Hägerstenissä. Hän on bändeissä Moder Jords Massiva ja Club Killers. Debyyttilevy ”Glowing with you”, tuottaja Jari Haapalainen, julkaistiin 2008. Joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona hän laulaa Club Killersin kanssa Strand Hornstullissa. Hän vaihtoi sukunimensä Wenäläinen - Espinosaksi tavattuaan espanjalaisen isänsä vuonna 2005.
Teksti: Erika Fahlgren
Valokuva: Tomas Näsström
